![]() |
![]() |
![]() |
||
Päiväkirja 2006 | 2005 - 2004 2007: 25.3. Cronbergin esimerkki aukaisi vaalijärjestelmämme mädännäisyyden. Olisiko syytä vaati koko maa yhdeksi vaalipiiriksi? Tämä takaa demokratian. 0,5% kannatuksella pitää puolueen saada eduskuntapaikka. Puoluetuen ja mahdollisten puolueille ennen vaaleja jaettavien vaaliavustusten pitää koskea myös eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Rahat on jaettava edellisissä eduskuntavaaleissa saatujen äänimäärien perusteella riippumatta siitä onko puolue saanut eduskuntaan läpi edustajia. Vaatikaamme demokratiaa!
24.3. Porvarihallituksessa on ainakin yksi hyvä asia: perintövero saa kyytiä. Toinen hyvä asia on se, että demareiden on pakko uudistua. Nuoret kootkaamme rivimme ja näyttäkäämme demareille uusi tie!
23.3. Vuosi 2006 oli Upm kymmenen Rauman tehtaan kaikkien aikoin tuloksekkain. Vuosituotanto nousi 1 104 885 tonniin! Upm Kymmene on luvannut palkita henkilökuntansa hienosta saavutuksesta: Kahvikupongit ovat haettavissa keskustoimistolta. 22.3. Valtuusto oli ja meni ja kiirettä on riittänyt. Onnitteluja ja pahoitteluja on satanut. Ristiriitainen fiilis kaiken kaikkiaan. Valtuustossa käsiteltiin mun aloite liittyen kaupungin henkilöstön lisäyksiin ja palkkoihin. Vaadin kaupungin omaa palkkapolitiikkaa. Tällä hetkellä sitä ei ole ja sen takia menetämme jatkuvasti osaavia käsiä naapurikuntiin ja muualle. Ihmiset äänestävät jaloillaan. Onneksi sain yksimielisesti läpi ponnen, joka vaatii virkamiesten selvittämään naapurikuntien palkat ja viimeaikaiset korotukset ja tuomaan ne meille toukokuun budjettiriiheen, jonka yhteydessä päätämme palkkojen korotuksista. Nyt vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja taitoa katsoa tulevaan. 8.3. Aivan mahtavaa! Äsken 92-vuotias nainen soitti ja sanoi, että äänesti minua! Voiko vaalityö hienompaa olla! No eihän tämä kampanjatyö oikeasti hirveän luxokasta ole, mutta olen laulanut viimeiset kaksi viikkoa kahdeksan tuntia päivässä Lavin "Rakastan elämää". Sillä jaksaa yllättävän pitkälle. 6.3. Joonas-Karaokessa laulu raikasi ja porukkaa riitti. Seuraava Joonas-Karaokeilta vietetään torstaina Valkeakosken Bulldogissa ja sitten sunnuntaina Tampereen Semaforissa. Tykissä oli paneelia seuraamassa noin 400 ihmistä ja tuntuivat nuoriso kovasti tykkäävän. Oppositio koitti kovasti rökittää ainoaa hallituspuolueessa paikassa ollutta, mutta eivätpä onnistuneet. Demarit ovat hoitaneet niin paljon läpi asioita tämän neljän vuoden aikana, ja vielä niin, että talous on mainiossa kunnossa, että tästä on hyvä jatkaa. 4.3. Vaalikampanja on nyt kiihkeimmillään. Kiertueet venyvät kellon ympäri. Mulla itse asiassa enemmänkin, kun harrastan tätä nuorten herättelyä eli yökiertueita. Eilen Joonas-Klubilla tupa oli täynnä ja meininki mahtava! Artturissa sitä ennen soolokeikkani oli oiva tunnelmannostattaja illan alkuun. Intensiivistä ja paljon tunteita, komiaa. Julkaisin myös kampanjasloganini, se on Melko reilu. Sitä minä olen, ja tulen olemaan. Ei muuta kuin puskaradiota soimaan hyvät kanssakulkijat! 24.2. Eduskunnan ikäjakauma on huolestuttava. Meidän pitää toimia demokratian lisäämiseksi. Jos haluamme, että nuoria saadaan eduskuntaan, on asetettava kiintiöt. Esimerkiksi 10 prosenttia edustajista pitää olla alle 30-vuotiaita. Eduskunta kaipaa uutta verta ja äkäseen. 23.2. Tämän viikon valtuusto meni kilpahuudannaksi. Onhan se vähän noloa, että demari pesee vihreät joukkoliikenneasioissa. Toisaalta ymmärrän kyllä, että poliittinen kähmintä valitettavasti kuuluu asiaan ja vihreät ovat myyneet ideologiansa kokoomukselle ja painavat heidän haluamaansa nappia. Niimpä aloitteeni Pyhäjärven puhdistamiseksi kaatui valtuustossa vihreiden vastustuksen takia. Tein ponsiesityksen, jossa oltaisiin luotu toimenpideohjelma Pyhäjärven puhdistamiseksi ja asetettaisiin tulevaisuuden tavoitteet. Tämä ei mennyt läpi äänestyksessä. Kokoomuksen linja on hukassa. Nykyistä puheenjohtajaa Jyrki Kataista ei haluta pääministeriksi. Hän häviää Aamulehden Taloustutkimuksessa Niinistölle selvästi: vain 8 kansalaisista prosenttia kannattaa Kataista, kun 60 prosenttia kannattaa Niinistöä kokoomuksen pääministeriehdokkaaksi. Varokaa hyvät kansalaiset: Kaksipäinen keihäänkärki voi tehdä tuhoisaa jälkeä.
22.2. Tampereen yhdyskuntalautakunnan enemmistö hylkäsi tiistaina 20. helmikuuta aloitteeni, jonka mukaan Hämeenkadun muuttamaista joukkoliikennekaduksi olisi ollut ryhdyttävä tutkimaan. Vasemmisto oli tutkimisen kannalla, porvarit, vihreät mukaan luettuna olivat sitä mieltä, että ei tule mitään.
Lautakunnassa vähemmistöön jääneet kannattivat asian selvittämistä samassa yhteydessä kun Hämeenkadun alle aletaan rakentaa ns. Hämpin parkkia. Tällöin katsottiin olevan sopiva aika selvittää, olisiko yksityisautoilu mahdollista siirtää muille väylille ja tehdä Hämeenkadusta nopea ja toimiva joukkoliikennekatu. Vihreät eivät pitäneet modernia eurooppalaista mallia eli joukkoliikennekatua ja autotonta keskustaa järkevänä asiana. Kysyisinkin nyt, mitä on Tampereen vihreiden nykyinen politiikka?
21.2. Eduskunta aloitti vaaliloman. Mitäsmitäs? Onko reilua, että kukaan muu ei saa vaalilomaa? Eikö kansanedustajilla ole muutenkin melkoinen etulyöntiasema haastajiin nähden, ettei sitä enää tarvitsisi sitä etumatkaa lomalla pidentää? Miksei kyseistä lomaa ole lopetettu? Tai sitten se pitäisi antaa kaikille ehdokkaille. Tätä taas ei Eero Lehti eikä Seppo Riski hyväksyisi. Lehden havinaa on muutenkin hankala jaksaa kuunnella. Luulisi, että valtakunnassa olisi asioita hoidettavana myös tänä seuraavana (loma)kuukautena. 21.2. Kokoomuksen puoluesihteeri Tujusen Taru on tujunoloinen tyyppi. Hän sanoi Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa, että "Kokoomuksen lähtökohta on aina minä eikä koskaan me. Niimpä. Jos katsot, ettet ole samaa mieltä esitetyn kannan kanssa, anna äänesi Sosialidemokraateille. 11.2. Ensi hallituskauden tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen. Köyhyysrajan alla Suomessa elää yli 600 000 ihmistä. Köyhyys on lisääntynyt ja tuloerot ovat kasvaneet. Ideani on, että köyhyysrajan alle jäävät tulot, 820 euroa, tulee olla verottomia. Puhuin liikuntatoimenjohtajan kanssa opiskelija-alennuksen ajan pidentämisestä. Hän sanoi hoita-vansa asian. Nyt asia on hoidettu. Tampereen uimahallien opiskelijaedut paranivat. Aikaraja alennukselta poistui. Vuoden alusta lähtien opiskelija-alennus on voimassa ma-pe alkaen klo 8 joka päivä. Uintikerta maksaa Tampereen kaupungin liikennelaitoksen (TKL) opiskelijamatkakortilla vain 2,70 e/kerta. Muilla matkakorteilla hinta on 3,60 e/kerta, ilman matkakorttia kertamaksu on 5 e. Ei muuta kuin uimahan! 7.2. Tänään avautui Kansan Lehti. Se on merkittävä lisäys meidän Tampereen demareiden informaation kantavuudessa. Kuitenkin linjaa pitäisi muuttaa heti alkuunsa. Lehti ei saa perustua toisten haukkumiselle, vaan sen pitää olla rakentava. Meidän pitäisi keskittyä enemmän kehittämään omaa toimintaamme ja puoluettamme, kuin hakkaamaan muita puolueita. Se on ainoa pitkäjänteinen ja kestävä tie lisätä kannatusta. Se, että Kokoomus on aloittanut lokakampanjansa jo presidentinvaaleista, ei saa johtaa meitä provosoitumaan samoihin lapsellisuuksiin. Koston politiikka on kuollutta politiikkaa. Jos haluamme vielä joskus tehdä yhteistyötä muidenkin kuin vasemmistoliiton kanssa, meidän pitää muuttaa suhtautumistamme. 2.2. Eilen avasin taidenäyttelyn. Paikalla oli kauniita naisia ja
rohkeita miehiä. Odotin paikalle väkeä jotain 30, mutta siellä oli
varmaan sata ihmistä! Näyttely sai paljon kehuja ja taiteilijat
ostotarjouksia. Käy ihmeessä tsekkaamassa tämän kuun aikana Vanha 26.1. Saimme yhdessä Anna Kontulan kanssa läpi lisäyksen 2007 vuosisopimuksiin, jossa määrätään viranomaiset kehittämään myös vaihtoehtoisia synnytysvalmennuksia medikaalisen tavan lisäksi. Ideana on myös siirtää synnytysvalmmennusta neuvoloiden suuntaan isosta ja kalliista Taysista. 25.1. Minut valittiin Lasten ja nuorten lautakunnan jaoston puheenjohtajaksi. Jaosto kokoontuu kaksi kertaa kuussa ratkaisemaan tahdonvastaisia huostaanottoja. Huostaanotot ovat kaksin-kertaistuneet Tampereella viimeisen viiden vuoden aikana. Painotus on äkkiä siirrettävä korjaavasta työstä ennaltaehkäiseviin toimiin. Perheneuvola ja kotihoito ovat tässä hyviä keinoja, mutta myös parempaa päivähoidon/koulun ja perheiden välistä yhteistyötä tarvitaan. Sähköinen reissuvihko olisi hyvä väline tähän.
23.1. Esitin kunnallisjärjestön edustajissa Tampereen demareille nettilehteä ja nyt se tulee!
Kunnallistoimikunta on päättänyt perustaa nettilehden, joka aloittaa toimintansa helmikuun alussa.Lehden vastaavana päätoimittajana on Paavo Luokkala. Lehden nimeksi tulee kansanlehti.fi ja se tulee löytymään suoraan tällä osoitteella netistä sen jälkeen, kun yhteys avataan. Tarkempi päivä ilmoitetaan myöhemmin. Nettilehti täydentää kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää ja joka kotiin jaettavaa Kansan Lehteä. Ideana on, että nettilehden kautta saadaan nopeasti ajankohtaisia asioita ja kannanottoja julkisuuteen. Vihdoinkin alamme kunnolla haastamaan valtamedioita, jotka ovat liian kauan pitäneet meidän aatettamme pöydän alla.
17.1. Ilmastonmuutos tulee ja 12 viimeisestä 15 talvesta ovat olleet lämpimämmät täällä sataan vuoteen. Eli näyttääpi siltä, että jatkossakaan ei luistella eikä hiihdellä, jos ei päättäjät ole valmiita tekemään radikaaleja muutoksia. Näitä ihmekääntymisiä odotellessa kuntalaiset pitää saada liikkumaan, talvisinkin. Ensimmäinen ehdotukseni on tekojäärata Sorsapuistoon. Ehdotin jääkenttää jo Keskustorille ja hetki myöhemmin Helsinkiin ilmestyi sellainen, Tampereella valtuusto sanoi idealle ei. Kyllä se vielä tulee, on sitten paikka mikä tahansa. 15.1. Useat kokoomustoimijat ovat viime päivinä olleet liikkeellä porvarihallituspuheilla. Tavoite on ilmiselvä: kokoomus yrittää päästä mukaan keskusteluun jälleen kerran muilla keinoilla kuin asiakysymyksillä tai konkreettisilla uudistustavoitteilla. 14.1. Perjantaina 19.1. laulan Aknessa, mutta sitä ennen aion täyttää kansan masut Valkeakosken torilla, siinä Koskikaran eessä. Tulkaa siihen syömään iltapäivällä lättyjä! 9.1. Minulta on kysytty Maisansalon Golfkentästä. Kävimme pitkään
keskustelua kyseisestä aiheesta ryhmässä. Huolestuttavaa on se, että
osa vanhaa metsää tuhoutuu kaavan mukana. Kaavan mukaan se on
kuitenkin murto-osa, mutta silti. Päätös ei ollut hyvä, mutta
valtuuston mukaan välttämätön. Syitä oli muutama 1. Maisansalon
kehittämättä jättäminen lamaannuttaisi alueen elinkeinoelämän. 2.
Demarit hyväksyivät kaavan, koska siinä oli jätetty tilaa mm.
liito-oraville ja tutkittu erityisen tarkkaan ympäristövaikutukset
(jopa vihreät olivat tyytyväisiä kaavaan). 3. Kaavaa ei voitu siirtää,
koska yrittäjä on ajanut kaavaa kymmenisen vuotta ja jos sitä ei olisi 6.1. Tampereen Kulttuurinuoret Cult ry järjestää loppukuusta näyttelyn Vanhalla kirjastotalolla. Näyttelyn nimi "Naisen aika" ja kesto 1. - 26.2. Näyttelyllä haluan ottaa kantaa naisten esiinnousuun ja siihen, kuinka tasa-arvotaistelu on yhä ajankohtaisempaa aina vaan. Yhä tuntuu, että ne naiset, jotka uskaltavat puolustaa ja parantaa oman sukupuolensa asemaa, saavat ahtaita katseita. Se on pöyristyttävää ja kertoo yhteiskuntamme putkinäköisyydestä. Näyttelyn avulla yritän kannustaa naisia jatkamaan taistelua asemansa kohentumisen puolesta ja myös muistuttaa miehiä naisen arvostamisesta. 1.1. Toverillista uutta vuotta kaikille! Meinasi mennä 2006: 3.12. Piirikokouskin oli ja meni. Puhuin puolueemme imagon kehittämisestä ja sähköisen informaation parantamisesta. Esitin, että piiri ottaa tavoitteeksi pirkanmaalaisen ministerin ensi hallitukseen, joka kirjattiin toimintasuunnitelmaan. Esitin myös, että politiikan viikko järjestettäisiin syksyn lisäksi myös keväisin ja asiaa luvattiin viedä puoluehallitukseen. 2.12. Levynjulkkarit oli menestys. Koko kapakka lauloi täysillä mukana! Huippua! Onneksi keikkoja on tullut kymmenkunta lissää! Niin nyt sitä levyä on saatavilla, saa ostaa mun sivuilta tai keikoilta! Keikat näet mun kalenterista ja niitä tulee varmasti lissää! 30.11. Kokoomus on tehnyt välikysymyksen naisten ja miesten palkkaeroista. Kokoomuksen teot naisten työelämän parantamiseksi ovat maailman ohuin kirja. Välikysymyksessään Kokoomus toteaa, ettei johtotehtävissä ole yhtä paljon naisia kuin miehiä. Sama pätee myös Kokoomuksen omaan puoluehallitukseen, jossa tasa-arvo toteutuu suhteessa 17-6. Kannattaisiko Kokoomuksen aloittaa oma ponnistelunsa tästä? Naisten oikeuksien ajamiseksi ei riitä kuuntelu. Tarvitaan tekoja, ei välikysymyksiä. Hei korvat huhuu, ei vaaleja kikkailulla voiteta. 28.11. Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten tiukka erillisyys ole enää nykymaailmassa perusteltua. Toisen asteen oppilaitokset tulee 27.11. Ruotsissa Uuskokoomuslaiset (de nya moderaterna) mielellään puhuvat yleissitovista 22.11. Syllin uusi kampanja on hyvän asian puolesta. Tsekkaa http://www.syl.helsinki.fi/maksutonkoulutus 20.11. Joululevyni on vihdoin valmis. Levynjulkkarit on Tentissä puoli
yhdeksältä torstaina! Tule ja hae omasi! Kiertueaikataulu tulee
myöhemmin tänne sivuille. 18.11. Oli hieno kuulla kehuja (niitä ei usein saa) edustajistossa, kun Ruoholahti piti ryhmäpuheenvuoron ja siinä välissä mainitsi, että "Joonas kulkee aina askeleen edellä". Lämmitti mieltä. 16.11. Eilen uudelleenvalmisteluun graffitialoitteen lautakunnassa. Vastauksessa sanottiin, että graffitit ovat vandalismia ja niitä ei tule sallia. Esitin että kaupunki etsii esteettisesti arveluttavat paikat graffittitaiteilijoiden siistittäviksi. Esitykseni meni yksimielisesti läpi. 8.11. Lisään talousarvioesityksiini koulupsykologien ja -kuraattoreiden määrän kasvattamisen, niin että päästään 1 per 1000 oppilasta. Yhä tästä olemme jäljessä. Tällä hetkellä näiden palveluiden puute on keskeinen syy runsaasiin keskeyttämisten määriin. 6.11. Tänään jäsenvaltiot kokoontuvat Vanhasen johdolla päättämään Eu:n työviikon pituudesta. Vaikuttaa pahasti siltä, että Suomen vesitetty kompromissi 48 tunnin työviikosta on voittamassa. Esitys sisältää myös mahdollisuuden 60 tunnin työviikkoon. Tällainen suunta ei tiedä mitään hyvää Euroopan kilpailukyvylle. 60 tunnin työviikot varmistavat sen, että työntekijöiden tuottavuus tulee laskemaan. Samalla voidaan vaan arvailla tällaisten työviikkojen merkitystä perheen keskinäisiin suhteisiin, lapsiin, mielenterveyteen jne. Myös työturvallisuus yltiöpitkissä viikoissa laskee ja tätä kautta vaara onnettomuuksiin kasvaa. Ei hyvä. 27.10. Aloitteeni bändikämpästä on mennyt läpi ja on nyt siinä vaiheessa, että marraskuun aikana avutuu 15 bändille uudet kämpät Kaukajärvellä. Onnea valituille bändeille ja ei muuta kuin rock on! 26.10. Valtuustoja on mennyt parikin tässä välissä ja lautakuntia myös. Viime valtuustohan oli täysin turha, 13 minuuttia pitkä ja puheenvuoroton. Kuitenkin sain jätettyä siellä yhden tärkeän aloitteen. Se koskee musiikkiterapiaa ja voit lukea sen aloitteet-osiosta. 24.10. Huippua! Aloitteeni Pispalan Nykytaiteenkeskuksen jatkamisesta meni läpi. Pispala kiittää, kulttuuri kiittää, taiteilijat ja kansa kiittää! Kiitos! 23.10. Viikonloppu meni Helsingissä Globsol-seminaarin parissa. Kyseessä on monikulttuurillisuutta edistävä jokavuotinen tapahtuma, jossa ruotsalaiset ja suomalaiset nuoret vaikuttajat kohtaavat. Hyvä mahku reenata ruotsia. Tuli käytyä myös Espoon Emmassa, suosittelen. Tämä viikko olisi yliopiston perioditauko, joten olisi mahdollista rentoutua. Se ei kuitenkaan onnistu, koska pitää olla töissä ja lisäksi tehdä kanditutkielmaa. 9.10. Anna Politkovskaja on murhattu. Anna teki arvokasta työtä muun muassa ihmisoikeuksien puolesta. Heidi Hautala oli täysin oikeassa puhuessaan Suomen eduskunnan 100-vuotisjuhla-tilaisuudessa Venäjän demokratian tason jääneen tsaarinajan tasolle. Tämä oli jo Putinin kahdestoista toimittajamurha! Kaikista paksuinta tässä on se, että asialle ei voi kukaan valtio tai yhteisö tehdä mitään. Vai onko voida ja tahtoa tässä yhteydessä sama asia? 30.9. Viime valtuusto oli pääasiassa henkilövalintoja koskien pormestarivaalia, mutta koska kokouksessa oli poikkeuksellisen paljon aloitteita, keskityn hieman niihin.
Viime valtuuston aloitteet: 29.9. Ilolla tervehtin arvon tovereita ja sitä, että äänestitte minua
jäsenäänestyksessä. Paikalta viisi on hyvä lähteä taistoon 16.9. Lautakuntakokous oli jälleen. Päätimme budjetit sekä tilaaja- että tuottapuolelle ensi vuodeksi. Keskustelu oli kiivasta ja näyttääpi siltä, että kaikki valtuutetut eivät tajunneet mistä päätettiin. Jokatapauksessa budjetiin jäi suuria puutteita, jotka pitää ratkaista budjettineuvotteluissa valtuustoryhmien kesken. Esimerkiksi: valtuusto päätti painopisteekseen kirjastopalveluiden parantamisen, kuitenkin budjetti on niin vajaa, että jos ei sinne saada lisää rahaa, lautakuntamme joutuu todennäköisesti sulkemaan joitain kirjastoja. Lisäksi liikuntapuolen rahoitus on niin tiukilla, että on odotettavissa, että pääsymaksuihin tulee hintojen korotuksia, joka ei ole ollenkaan oikea suuntaus. Sen lisäksi nuorisopuoli on kovilla, ja voi olla että nuorisotiloja suljetaan. Ei hyvä. Tämä kaikki on siitä merkillistä, että valtuusto on jauhanut ennaltaehkäisypolitiikkaansa iät ajat ja nämä kaikki alueet ovat juurikin sitä. - ryhmälle 21 8 johtokuntapaikka sisältäen 2 pj-paikkaa
- vihreät mukaan budjettineuvotteluihin kolmosten kanssa
- 2 vuoden päästä pormestari valitaan valtuuston ulkopuolelta
- 6 vuoden päästä kansanvaalilla
Hauskinta hommassa oli se, että Vihreät ihmetteli koko neuvottelujen ajan sitä, miksi demarit eivät neuvottele heidän kanssaan. Syy siihen oli se, että olimme tehneet yhteissopimuksen kokoomuksen kanssa, että emme neuvottele. Jos diili olisi pitänyt, Vihreät olisivat olleet demareiden takana pormestarivaalissa, koska ovat arvomaailmaltaan huomattavasti lähempänä meitä. Aseveliakseli natisee ja luottamus on mennyt Kokoomukseen. Samoin vihreiden ideologia arveluttaa.
5.9. Jäsenäänestys alkaa, nostakaa jalkaa, ja postiin kirjettä pikapikaa! Minut ehdokkaaksi ovat asettaneet Hämeenkyrön Sosialidemokraatit, Tampereen sos.dem. Uurtajat, Messukylän Ty, Lielahden-Lentävänniemen sos.dem.yhd, Länsidemarit, Hervannan sos.dem.yhd ja Tampereen sos.dem. Klubi. Kiitos teille kaikille! Ja Voimia syksyn rientoihin! 26.6. Ihmettelen pormestarikeskustelua toden teolla, tai enemmänkin juuri sitä, että sitä ei ole. Meidän piti maanantain valtuustoryhmässä puhua pormestari- ja apulaispormestari -nimistä, mutta asiasta ei sanottu sanaakaan. Mistä tämä vaikeneminen johtuu? Kohta jo pitäisi päättää ehdokkaista. Me emme edes puhu niistä. Itse olen kiinnostunut apulaispor-mestarin paikasta. Lasten ja nuorten sellaisesta. 19.6. Aamulehti kyseli taasen galluppejaan. Alla vastaukseni. 4. Miten pitäisi valita kauden 2009-12 pormestari? 23.5. No niin, nyt on rock lyönyt vihdoin läpi myös Euroviisuissa! On sitä odotettukin. Nyt jos koskaan on etsikkoaika Tampereella hoitaa kisat itselleen ensi vuonna. Veikkaan, että aikaa toimia on noin kaksi viikkoa eli hyvät virkamiehet, nyt töpinäksi ja hoidetaan homma niin, että vuonna 2007 Euroviisuja lauletaan hevin merkeissä täällä Mansessa! 18.5. Omaishoitajat ottivat vallan eilisessä valtuuston kokouksessa. Valtuusto lisäsi omaishoidon tukeen 1,1 miljoonaa euroa. Tämä ei kuitenkaan riitä edes vanhojen sopimuksen täyttämiseen loppuvuodeksi. Hyvää kuitenkin oli se, että 300 000 euroa tästä rahasta käytetään sopimuksen ulkopuolella olevien omaishoitajien lomapäiviin. Lisäksi myönsimme rahaa hallituksen esityksen päälle niin, että lyhytaikaisten hoitopaikkojen ostoihin Taatalasta tuli 375 000 ja sakkoviivepaikkojen vähentämiseen 250 000 euroa. Lisäksi rahaa saivat muut seuraavasti: Vanhusten ostopalvelut 2 milj e, vammaisten ostopalvelut 1 milj e, Koukkuniemen ja Kaupin sairaalan henkilöstölisäys 2 milj e, lääkkeet ja hoitotarvikkeet 0,45 milj e, lasten suojelun sijaishuolto 1,5 milj e, päihdelaitoskuntoutus 0,4 milj e, tekonivelleikkaukset 3,2 milj e, oman erikoissairaanhoidon lääkkeet ja hoitotarvikkeet 0,21 milj e, perusterveydenhuollon lääkkeet ja hoitotarv. 0,2 milj e, kotitorikehityshanke 0,68 milj e. Lisäksi Frenckelin kuudes vaihe 1,5 milj e, muut pienet työt liikelaitoksissa 0,5 milj e, Nekalan koulun peruskunnostus 2 milj e vuonna 2007, Rauhaniemen perhetukikeskus 2,75 vuonna 2007, Pyynikin ammattioppilaitos peruskorjaus 0,7 vuonna 2007. Puhuin pitkästi kotihoidon ja omaishoitajien lisäämisen pakollisuudesta. Kokous oli pitkä mutta antoisa. 10 tuntia tuli istuttua valtuuston penkillä namii. 17.5. Tänään tuli sivistyttyä Tampere-talon sosiaali- ja terveyspuolen messuille eri luennoilla. Sen jälkeen meillä alkoi valtuustoseminaari liittyen hallinnonuudistusten johtosääntöihin. Johtosäännöt ovat täysin virkamiesten valmistelemia, joten ne tulevat muuttumaan paljon. Muutamia linjauksiani: 1. Tilaajalautakuntien koko pitää säilyttää 11 jäsenisenä suunnitellun 9 sijaan. 2. Maakaupat tulee päättää valtuusto. 3. Seutuyhteistyöstä on syytä päättää valtuustossa. 4. Pormestarin valitsemista tulisi vielä harkita niin, että valtuusto voisi valita sen myös valtuuston ulkopuolelta tai suoralla kansanvaalilla. 5. Strategian selkeämpi ohjaus tulee antaa valtuustolle ja myös toteutusohjelmien hyväksyminen. 6. Valtuuston pitää saada päättää yleiskaavatyön käynnistämisestä. 7. Valtuuston pitää saada myös päättää strategisten hankkeiden käynnistämisestä. 8. Myös hankinnan, kilpailuttamisen ja markkinoilla toimimisen periaatteet pitäävät kuulua valtuustolle. 9. Valtuustolle pitää kuulua myös vaikutusmahdollisuuksien laajentuminen. 10. Pormestarin ikärajaa ei pidä rajata 64-vuotiaaseen. 11. Tilaajajohtajan ei tule saada päättää kaikista tilaajaorganisaation virkamiehistä, vaan sen pitäisi olla hallituksen tehtävä. Summa summarum: Hallinnonuudistuksen tehtävä on nimenomaan kasvattaa valtuuston valtaa ja sitä kautta lisätä demokratiaa. Siksi nämä muutokset pitää tehdä. 11.5. Sivuilleni on ilmestynyt foorumi. Kirjoita mielipiteesi muiden luettavaksi! 10.5. Clintonin puhe oli hyvä. Se käsitteli pääasiallisesti köyhyyttä ja ilmastonmuutosta. Onkin syytä huomata meillä täällä Suomessa ja ihan globaalistikin, että kuinka suuren työllistämismahdollisuuden ilmaston lämpeäminen antaa. Toimittajat ovat oppineet välttelemään minua: vaikka olin samassa ringissä muiden valtuutettujen kanssa, olin ainoa, jota toimittajat eivät halunneet haastatella. Näen sen enimmäkseen hyvänä asiana, koska usein lehdestä saa lukea joko väärää tietoa tai ainakin hyvin epäolennaista. Yliopiston edustajistossa päätimme uuden viran, järjestösihteerin, täyttämisestä. Yritimme saada Elina Vainikaista läpi, mutta emme siinä onnistuneet. Tamyn miesvaltainen sihteeristö olisi kaivannut voimakasta naista joukkoonsa. Vihreät saivat ehdokkaansa läpi. Saimme äänestyksessä kuitenkin läpi eettisyyden korostamisen sijoitusstrategiaan. 9.5. Hyvää Eurooppa-päivää kaikille! Tänään alustin ay-oloneuvoksille Tampereen hallinnonuudistuksesta kunnon kalvosulkeisilla. Kävin myös tsekkaamassa Keskustorin päätapahtuman meisingit ja nyt pitäisi jatkaa Tampere-Taloon kuuntelemaan Bill Clintonia. Loistavaa ja aurinkoa sinunkin päivääsi! 8.5. Tänään juoksin aamuvarhain Pyynikin kallioita pitkin Rosendahliin, jossa istuttiin koko päivä valtuuston seminaarissa. Aiheina oli hallinnonuudistus, pormestari, tilaaja-tuottaja-malli ja strategian päivittäminen. Aiheet olivat mielenkiintoisia, ihmiset iloisia ja päätimme äänestysten jälkeen keskittää ensi vuoden rahat lähinnä vanhuksille ja lapsille. 6.5. Tallinnan reissu jätti synkän varjon tulevasta. Madon luvut kertoivat selvästi sen, että koko lautakunnan eri toimialat joutuvat pienentämään palvelujaan, jos rahaa ei tule runsaasti lisää. Pelkästään tilavuokrat ovat nousemassa monilla aloilla yli 5 prosenttia. Tilakeskuksen toiminta alkaa olemaan sietämätöntä ja vailla järjen häivää. Teen ensi valtuustoon aloitteen siitä, että Tilakeskuksen toimintaa ohjataan maltilliseen suuntaan niin, että jatkossa vuokrien korotukset jäävät prosentin tasolle. Tällöin toimiala pystyy valmistautumaan kohotuksiin. Nyt ne ovat karanneet käsistä. 4.5. Vappurock oli menestys. Keskustori täynnä väkeä ja sanoipa äänittäjämme Latomaa, että biisimme Passion oli kuulunut selvästi Armonkalliolle asti. Komeeta! Kovasti kehuttiin jälkeenpäin ja yllätys sinänsä, kehut ohjattiin lähinnä välispiikkeihini. Oli meinaan sen verran työläisaate korkealla spiikeissäni, että jo on kumma, jollei oppi mennyt kansaan perille! Puhuin lähinnä irtisanomissuojan parantamisesta, yritysten irtisanomisten hallitsemisesta, optiojärjestelmän purkamisesta ja osakkeiden omistajien moraalista. 26.4. Uudet tilaajapäälliköt on valittu. En ymmärrä menettelytapaa. Haku ei ollut avoin vaan sisäinen ja tarkoittaa käytännössä sitä, että se oli kaukana demokratiasta. Ei sillä, että valinnat olisivat huonoja, mutta nyt emme voi edes tietää, olisivatko ne voineet olla parempia. Onko tällainen edes laillista? 25.4. Piirikokous meni viikonloppuna. Ja siellä Gustafssonin mahtimies herätti aina yhtä mielenkiintoisen keskustelun köyhyydestä. Minäpä otin kiinni viestistä ja menin koppiin. Annoin piirikokousedustajille eväät siihen, mitenkä ensi vaaleissa ylitämme 30 prosentin maagisen kannatusrajan: Meidän on keskityttävä yhä enemmän köyhyyden poistamiseen. Tähän pystytään vaikuttamaan tulonsiirtojen lisäksi muun muassa työpolitiikalla ja koulutuspolitiikalla. Irtisanomissuojaa on vahvistettava ja ylikouluttautuminen lopetettava. Oikeiston sammakoihin, kuten tasaveromalli, on tartuttava hanakasti ja ammuttava alas. Ensimmäinen eduskuntavaalikampanjan tukiryhmän kokous on nyt perjantaina. Kun haluat liittyä tukiryhmääni, ilmianna itsesi minulle. 21.4. Kävin tänään työpäivän lomassa ruokatunnilla Keskustorin Koukkuniemi-mielenosoituksessa ja täytyypi sanoa, että kiitokset kaikille paikalla olleille. Väkeä oli satoja ja todella näyttävä ja äänekäs joukko. Moni piti puheenvuoroja ja jos ei megafoniin huutanut, niin sitten ihan muuten. Meteli oli kovempi kuin jääkiekkomatsissa. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kansalaisaktivismi on yksi tehokkaampia tapoja viedä asioita eteenpäin. Valtuustomme on niin halvaantunut, että tarvitaan kuntalaiset riehumaan kaduille. Meidän pitäisi hävetä. Itsekin kävin puhumassa foniin ja puhuin alibudjetoinnista ja siitä, että läänin käsky toteutetaan. Olen tehnyt aloitteen siitä, että täytämme suositukset kaikilla kaupungin aloilla niin työpaikkamäärässä kuin palkassakin. Aloite on käsittelyssä. Jos vastaus tähän on myöntävä, suurin osa Tampereen ongelmista on selvitetty. Lyhyestä virsi kaunis. 19.4. 1. Koukkuniemi-mielenosoitus huomenna! Koukkuniemen tilanne on kuumentunut ja olemme siirtyneet kansalaisaktivismiin. Eli kaikki tervetuloa huomenna perjantaina klo 15 Tampereen Keskustorille osoittamaan mieltä paremman vanhuuden puolesta. Osoitamme mieltä Koukkuniemen henkilöstölisäyksien puolesta. 2. Cultin Bandage-Klubi Perustamani Tampereen Kulttuurinuoret on aloittanut kuukausittaisen Bandage-Klubin Tullikamarin Klubilla. Seuraava on nyt sunnuntaina 23. päivä. Paikalla soittavat bändini Essentian lisäksi Soulrelic, Parasite City ja Järjestyshäiriö. 3. Opintorahatempaus Tamy ja TTYY järjestävät maanantaina 24.4. Keskustorilla tempauksen opintorahakorotuksen puolesta. Tempauksessa osallistujat voivat tutustua opintorahan riittävyyteen virtuaalisella Opintoraharadalla.jossa osallistujat saavat tutustua opiskelijan köyhään ruokaympyrään sekä asumiseenja elämiseen niukkuuden keskellä. Radan tavoitteena on osoittaa opintotuen riittämättömyys. Tapahtumaan on kutsuttu pirkanmaalaisia kansanedustajia ja muita päättäjiä. Tapahtuma on osa valtakunnallista opiskelijajärjestöjen Nouse jo! -kampanjaa, joka tähtää opintorahan nostamiseen 15 prosentilla. Opintorahakampanjan nettiadressissa on tällä hetkellä lähes 80 000 nimeä. Addressi luovutetaan eduskunnalle syksyllä 2006. Tule mukaan! 4. Vappurock! Jo legendaariseksi muodostunut Cultin Vappurock järjestetään 1.5. klo 13 alkaen Tampereen Keskustorilla. Paikalla Bitch Alert, Essentia ja Fume. Ilmainen sisäänpääsy, joten ihan must homma! 5. Valtuuston kokous Oli lyhyt ja ytimekäs. Hyväksyimme Lielahden osayleiskaavan. Kiinnitin huomiota työpaikkamatkasubventioiden liikenteellisiin vaikutuksiin, joita uudistuksessa ei ole huomioitu ollenkaan. 6. Demarinuorten liittokokous lähestyy Ja olen tehnyt aiheeseen liittyen aloitteita. Alla olevasta linkistä näet liittarialoitteeni. Melkein kaikki niistä menee eteenpäin Pirkanmaan Demarinuorten nimissä eli yhteisinä aloitteina. Tuossa linkki: http://www.joonaslepisto.net/liittokokousaloitteet.htm 12.4. Aloin lähettelemään sähköistä kirjettä tekemisistäni kerran viikossa. Jos haluat mukaan, pukkaa mulle tekstiviestiä, niin lisään osoitteesi meililistaani. Aurinkoista pääsiäistä! 11.4. Viime aikoina aika on kulunnut lähinnä tapahtumien järkkäilyssä. Cult eli Kulttuurinuoret työllistää yllättävän paljon, siksi lisää aktiiveja tarvittaisiin ettei itse pidä kaikkea tehdä. Lautakunnan kokous taas eilen. Valitsimme kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajat. Pätevät henkilöt, Pekka Masonen ja Hannele Koivunen, tuli valituksi. Hakijakaarti oli tasainen ja tasokas. Kaipaan uudelta tyypeiltä muutosjohtajan varmuutta ja taitoa visioida jotain aivan uutta. Tarvitsemme rohkeita linjauksia, jotta nykyinen varovainen ja taantumuksellinen kausi menee ohi. Sama pätee nuorisotoimenjohtajaan. Sen jälkeen jatkoimme Saaran kanssa vielä politikointia myöhälle iltaan asti. Tänään lähden katsastaman Mokoman livenkunnon. Huomenna tsekkaan Backyard Babiesin ja palaveeraan Jehkosen kanssa uutta proggista. Tarkoituksena on tehdä SDP:stä SUPERPUOLUE. Tulethan mukaan! 8.4. Viikonloppu meni Voionmaalla Sak:n kehittämiskoulutuksessa. Meitä Kulttuurinuoria siellä edusti minä, Aapo Tohmola ja Markus Kosonen ja saimme paljon uusia ideoita toimintaamme. Sieltä matka jatkui Valkeakoskelle, jossa Essentia veti mahtipontisen keikan ja veljeäkin kävin katsomassa, asuuhan hänkin Valkeakoskella. 6.4. Edustajiston kokous oli tuossa myöskin. Päätettiin uusi soposihteeri. Puolustin kovasti Niina Kiviojaa, koska hän on ehdottomasti kokenein. Samaa mieltä oli ryhmäni Tasy. Hän ei kuitenkaan päässyt kuin varalla, mutta uskomme kuitenkin, että valittu, eli Kuivalainen, on myöskin pätevä tehtävään. 5.4. Toasin valtuuston kokous oli. Otin puheeksi häpeäasuntolan eli vanhan sairaalan Klingendahlin takana ja pyysin joko rakennuttamaan siihen uuden tai edes peruskorjaamaan terveyshaittakohteen. Vastauksena toiminnanjohtaja ilmoitti, että toas ei enää kauaa aio olla kyseisessä kohteessa. Puhuin myös jätekatosten rakentamisesta kaikkiin toasin kohteisiin. Rakentaminen on aloitettu ja tämä operaatio pistetään, vastauksen mukaan, toimeen kaikkiin vanhoihin kohteisiin puhumattakaan uusista. 5.4. Pitäisi ponkaista Tallinnassa käymään. Kulttuurilautakunnan kokous pidetään siellä. En pidä yhtään tavasta, kuinka päättäjät kuleksivät ympär maailmaa veronmaksajien rahoilla, mutta kun kuulin, että hinta per tyyppi on suurinpiirtein samanverran kuin juna Helsinkiin ja että siellä todellakin on se lautakunnan kokous, niin suostuin. Mutta sinne Itävaltaan en kyllä lähde, valtuuston matkalle. Se ei mielestäni ole moraalisesti oikein. 4.4. Jee opintotuki! Joka menee heti, mutta piristää se kuitenkin, kun edes joskus on hetki rahaa tilillä. Viikonloppu meni tohinalla. Perjantai levynjulkkarikeikalla Helsingissä ja lasu Hämeenlinnassa demareiden kuntapäivillä. Näki taas paljon tuttuja ja tuli taas puhtia aatteeseen. Semmoista ylimääräistä latausta tiedäks. Heinäluoma tuli kysymään mua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Sanoin, että kait se on pakko, kun puheenjohtaja pakottaa. Eerolle ehdotin kuntauudistuksen yhteydessä kuntaveromallin muuttamista progressiiviseksi. Hän lupasi miettiä asiaa. Kaikin puolin hän on hyvä tyyppi, vaikka puoluekokouksessa Tuomiojaa kannatinkin. Mia-Petran Kumpula ilahtui, että olen yhä elossa. Hyvä vinkki siitä, että pitäis pikaisesti tarttua toimeen. Satu Taiveahon kanssa sovittiin, että tulee vierailemaan Tampereelle ja puhuun Tasyn kokoukseen. Jouni Backman pyysi, että tulisin pikaisesti eduskuntaan, ettei hänen tarvitsisi enää kuleksia nuorimman demarimiehen leima otsassa. Miehellä kuitenkin ikää on tommonen 48. Myöhäiset synttärionnittelut vaan! Jehkosen Antin ja Maasan kanssa meillä oli syvälliset keskustelut vallan eri puolista. Ja se Hämeenlinnan kaupunginjohtaja, Hellsten, siinä vasta on mainio tyyppi. Oletettavasti Hämeenlinna tulee nousemaan kovaa vauhtia, kun ohjaksissa on sellainen toveri. 25.3. Taas käytiin valtuustossa. Taas tehtiin huonoja päätöksiä. Esillä oli esimerkiksi aloitteeni uusiutuvien energianlähteiden käyttöönotosta tkl:ssä. Vastaus oli tuiki tavallinen: ei ole rahaa, ei aiheutua toimenpiteitä. Yritin selittää arvon valtuustolle, että nykyinen tkl:n toiminta ei ole tätä päivää ja tällainen ohjelma olisi pitänyt tehdä jo vuosikausia sitten. Yritin myös tivata johtajilta, mm. Asko Koskiselta, että mikä siinä on, että kun lähes jokainen valtuuston jäsen kannattaa tkl:n konsernituen nostoa, niin se ei vaan nouse. Keskustelu asiasta jäi kovin kehnoksi, eikä virkamiesten selvittelyissä oltu selvitetty edes muita vaihtoehtoja kuin maakaasu. Vaihtoehtojahan olisi paljon. Tämäkin asia kärvistää rintaani vieläkin. Valitettavasti ryhmäni ei ollut suopea aloitteelleni, enkä saanut tehdä muutosesitystä ja asia raukesi. Perkele. 18.3. Tänään on mun synttärit ja Essentian levynjulkkarit. Jännittää ihan pirusti. Suuntaamme Ellivuoreen levynjulkkaribileisiin. Kovasti on väkeä tulossa paikalle ja ahkerasti olemme reenanneet. Levyäkin tehtiin kotvanen ja kyyneleitä on vuodatettu. Saa nähdä millaisen vastaanoton lätty saa. 17.3. Yk:n rasismin vastainen viikko alkaa taasen tämän viikon sunnuntaina eli 19.3. Shout Against Racism-konsertilla Klubilla. Siellä on 10 eri esiintyjää, yhteensä yli 50 artistia ja tapahtuma on ILMAINEN. Järjestää, tottakai, Cult eli Tampereen Kulttuurinuoret. Viikon ohjelmasta lisää tuolla: http://www.tpu.fi/groups/rasmus/ohjelma.html 16.3. Taas oli lautakunnan kokous. Ja äänesteltiin. Vuoden 2002 poliittisten nuorisoavustuksia laskettiin 16 prosenttia tasa-arvoisen suuntaan. Tarvittiin korkeinta oikeutta tämän tajuamiseen Tampereella. Harmi sinänsä. Olen kuvaillut kuvalan avustusjakamisia päätäseinään-politiikaksi. Kaikki loppuu aikanaan. Toivotaan, että oikeudenmukaisuus voittaa. 25.1. Tuossa vielä tarkka ponsi, minkä valtuusto hyväksyi viime valtuusto koskien keskustan osayleiskaavaa. Ponsi sitoo virkamiehiä ja kaikki alla mainitut selvitykset on luvattu tehdä. Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä keskustan liikenneosayleiskaavaehdotuksen painottaen, että kyseessä on pikaraitiotien osalta pelkästään maankäyttövaraus ja samalla edellyttäen, että ennen lopullista joukkoliikenneratkaisua aikanaan tehtäessä valtuuston käytössä on oltava vähintään 1. Selvitys joukkoliikenteen eri vaihtoehdoista ja niiden kustannuksista 2. Yksityiskohtainen selvitys pikaraitiotien kustannuksista, käyttömenoista mukaan lukien raiteiden ja kaluston huolto ja varikkokustannukset, arvioiduista tuotoista, rahoitustavasta sekä valtion ja naapurikuntien todennäköisistä kustannusosuuksista 3. Ratahallintokeskuksen ja VR-yhtymän selvitykset reaalisista mahdollisuuksista rautateiden sekä raide- ja asema-alueiden käyttöön 4. Luotettava selvitys erityisasiantuntemusta vaativista teknisistä ratkaisuista kuten tunneleista, kosken alituksesta ja turvatekniikasta riittävine kustannustietoineen 5. Selvitys pikaraitiotien ulkopuolelle jäävien alueiden liikennejärjestelmän toimivuudesta ja kustannuksista sekä mahdollisesti tarvittavasta syöttöliikenteestä. 23.1. Tampereen Kulttuurinuoret on lähtenyt hienosti alkuun. Kaupunginjohtaja kutsui meidät Raatihuoneelle esittelemään toimintaamme ja viettämään iltaa 10.2. ja ilmoittautuneita onkin jo yli 50 sinne. Hyvältä näyttää. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavan kerran Kulttuurinuoret iskee 29.1. eli tämän viikon sunnuntaina neljän bändin kera Klubilla klo 17 alkaen. Sinne kaikki siis! 22.1. Tämän päivän Aamulehdessä on vastine Sipilän kirjoitukseen. Lukekaa se omista jutuista. Myös oli mun kommentteja Tarjan esiintymisestä Uutisvuotoon liittyvässä artikkelissa. Valitettavasti olisin halunnut tasaisemman kisan Uutisvuodossa, jotta koko vaaliviikolle olisi jäänyt edes jotain jännitettävää. Reilusta voitosta huolimatta, ei jätetä mitään sattuman varaan vaan painetaan täysillä loppuun asti! Vajaan viikon jaksaa jakaa tarja-lappuja vaikka päällään seisten! 19.1. Eilen sitten hyväksyimme yhden aikaan yöllä keskustanosayleiskaavan. Siihen tuli varaus Tampellan tunnelista ja pikaratikasta. Puhuin siitä, että ei olemitään järkeä rakentaa 3000 parkkipaikkaa keskustaan, jos rakennamme pikaratikan. Ne minimoivat toistensa tehon. Ne jäivät kuitenkin kaavan, joten valtuustosaattoi itsensä hieman naurunalaiseksi puhuessaan yksityisautoilun vähentämisestä ja lisäämällä parkkipaikkoja puolella nykyisestä...puhuin myös sosiaalisesta asumisesta, siitä, että uusilla keskustan rakennusalueilla huomioidaan tasa-arvoinen asuntokanta, myös pienituloisille kämppiä siis. Epäreilua myös onse, että hämeenkadulta ajetaan pyöräilijät pois, myös kesäisin. aion tehdä aloitteen asian korjaamiseksi. Huom. Sain läpi sähköisen äänestyksen. Siirrymme siis kansanäänestyksien aikakauteen mansessa. Eläköön demokratia! Pilottikokeilun voisi tehdä pikaratikan käyttöönotosta! Jätin myös aloitteen nuorisotalon saamiseksi keskustaan, tempon taloon. ps. Asiasta omissa kirjoituksissa juttua lisää. Lue sieltä! 17.1. Eilen valtuustoryhmässäni tein neljä ponsi-esitystä. Mitään ponsistani ei kannatettu. Esitin seuraavat. 1. yit päämaksajaksi tampellan tunneliin. 2. hämeenkadulle pyöräkaista 3. parkkipaikkoja noin 1000 3000 sijasta 4. sähköisestä äänestyksestä tehdään pilottikokeilu Kolme ensimmäistä koskee keskustan osayleiskaavaa. Perustelut: 1. Tampellan tunneli rakennetaan, jotta yit voi rakentaa sen päälle asuintalokompleksin. Siksi myös kustannukset pitää olla firmalla, muuten mäkin perustan rakennusfirman. 2. Liikennekaavan on tarkoitus vahvistaa kevyen liikenteen roolia. Hämeenkadulta ei pyöräilijöitä pois saada, mutta kaistalla parantaisimme turvallisuutta. 3. Ei ole missään suhteessa järkevää rakentaa pikaratikka ja 3000 uutta parkkipaikkaa. Ne kumoavat toisensa. Keskusta on ihmisiä, ei autoja varten. Onneksi vihreät esittävät pyöräilykaistaa valtuustossa, niin voinkannattaa heitä. |
||||
|
|