| |
Politiikka
Olen ollut kiinnostunut vaikuttamisesta jo pikkupojasta asti. Kaikki lähti siitä, kun kaverit aina valitti, ettei ole mitään tekemistä. Sitten ajattelin, että tekemistähän pitää alkaa hommaileen. Pääsin ensin koulun oppilaskuntaan ja sitten kunnanvaltuustoon. Samoihin aikoihin alkoi aktiivinen järjestötoiminta.
Tähän ikääni mennessä olen ehtinyt olemaan ehdolla viime kunnallis-, eduskunta- ja eu-vaaleissa. Kaikki ovat olleet rankkoja, mutta kasvattavia kokemuksia. Huomattuani, etteivät tietoni ole näidenkään vaalien jälkeen tarpeeksi hyvät, päätin hakea opiskelemaan yliopistoon politikkaa. Nyt siis lähtökohdat ovat hyvät.
Minut valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa 2004. Äänisaaliini kymmenkertaistui edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Olen ollut ehdolla myös eduskuntavaaleissa, joissa äänisaaliini oli lähes 2000 ääntä ja EU-vaaleissa, joissa äänisaaliini oli reilut 4000 ääntä.
Joonaksen tavoitteet vaalikaudella 2004 - 2007:
Terveydenhuolto jokaisen oikeus
Eläkepommin lähestyessä yhä enemmän ihmisiä joutuu laitoshoidon piiriin. Tämän takia julkista terveydenhuoltoa ei saa ajaa alas. Me demarit olemme valmiit pistämään rahaa tällä kaudella terveydenhuoltoon neljää kertaa enemmän kuin Keskusta ja Kokoomus. Hoitoon pääsy ei pidä olla rahasta kiinni. On järjetöntä, että joutuu maksamaan siitä, että joutuu sairastamaan. Terveyskeskusmaksut pois. Omaishoitajien asemaa parannettava. Kotisairaanhoitoa kehitettävä.
Lapsiperheille mahdollisuus elämään
Yhteiskunta on unohtanut ihmisten todellisen tarkoituksen, hyvän perhe-elämän ja lasten kasvattamisen. Tämän hetkisten vanhempaintukien ja työtuntien perusteella päättäjät eivät pidä tärkeänä vanhempien tehtävää. Naisilla ei ole varaa synnyttää saati jäädä kotiin, lapsien syntyvyys on pienempi kuin nälkävuosina. Työttömän naisen ei kannata tulla raskaaksi nykyään. Kuntien ja valtion on yhteistyössä parannettava äitien mahdollisuutta hoitaa kotona lastaan. Myös ylisuuret päivähoitopaikat on jätettävä historiaan.
Luontoarvot kunniaan
Jos me haluamme, että meidän seuraavat sukupolvetkin pystyvät elämään tällä planeetalla, meidän pitää muuttaa radikaalisti ympäristökäyttäytymistämme. Julkinen liikenne yksityisautoilun sijaan, kaavasuunnittelussa ekologiset päätösperusteet, teollisuuden päästöt minimoitava ja kierrätystä tehostettava.
Kaupungille tiukempi ote työllisyyden hoitoon
Tampereen kaupunki pystyy tekemään paljon enemmän työttömyyden vastustamiseksi, kun vain poliittista tahtoa löytyy. Määräaikaisia ja epätyypillisiä työsuhteita on julkisella sektorilla on vähennettävä. Kaupungin tukityöllistäminen pitää ulottaa puolesta vuodesta vuoteen. Kaupungin on tarjottava enemmän harjoittelumahdollisuuksia myös korkeakouluopiskelijoille. Työkyvyttömät on päästettävä eläkkeelle. Pitkäaikaistyöttömille kuntoutusta ja räätälöidyt urasuunnitelmat. Osuuskunnat ja sosiaaliset yritykset otettava aseeksi työttömyyttä vastaan.
Kulttuuri lisää vetovoimaa
Kulttuurin arvo ennaltaehkäisevänä tekijänä tunnustettava ja huomioitava laajemmin. Kulttuurille enemmän tukea. Opiskelijahinnat puoleen hintaan -mentaliteetilla. Kulttuuri keskustan menestystekijäksi.
Nuorille toimintaa
Nuorisotalo keskustaan Harlan taloon. Tilojen puutetta kompensoitava tekemällä kouluista monitoimikeskuksia sekä liikuntaa että yhdistyksiä varten illoiksi ja kesien ajaksi. Enemmän bändikämppiä. Nuorisofoorumin toimintaa monipuolistettava ja vaikutusvaltaa lisättävä.
Joukkoliikenteeseen järkeä
On väärin, että vaaleista ollaan tekemässä pikaratikkavaalit samaan aikaan, kun bussiliikennettämme ollaan ajamassa alas. Pitäisi keskittyä joukkoliikenteeseen kokonaisuudessaan. TKL:n konsernitukea nostettava. Lippujen hintoja laskettava. Opiskelijoille oikeus lasten lippuun. Linjoja lisättävä ja aikataulusuunnittelua parannettava. Busseille laatuväylät ruuhkien vähentämiseksi. Yksityisautoilua keskustassa vähennettävä. Kollektiiviliikennettä lisättävä.
Asennekasvatus kunniaan
Saamme kaupungistamme siistimmän, jos me vain haluamme. Nuorisolle pitää antaa porkkanaa. Tällä hetkellä puistoyksikkö käyttää suuren osan ajastaan roskien siivoomiseen. Myös töhryt ja ilkivalta ovat lisääntyneet Tampereella. Tämä on myös valtava kustannuskysymys. Puistoyksiköltä säästyvät rahat siistimmän ympäristön johdosta pitää siirtää nuorison toimintaan.
|