Vieraspalsta

Kirjoitukset:

9.2.07 Reino Paasilinna: Suomi on hyvässä kunnossa – Tuloerojen kasvu pysäytettävä
17.10.06 Arja Alho: Vienoa toivoa on
01.05.06 Miapetra Kumpula: Vappuviuhkat heiluvat turvallisten työsuhteiden puolesta
19.01.06 Saara Karhu: Ryhmäkanne on kuluttajansuojaa
03.01.05 Markus Kosonen: Jääkiekkoelokuva - kulttuurinuorison Big Bang!
15.11.05 Jouko Toivonen: Kulttuurinuoriso työelämän aktiivitoimijoina
01.08.05 Erkki Tuomioja: EU:n kriisi on vakava, mutta ei tappava
26.02.05 Maarit Lepistö: Kansalaisvaikuttamista ja atk:ta
15.12.04 Eero Heinäluoma: Opiskelijan vuoro
08.12.04 Tero Rönni: Työntekijä maksaa taas omat palkakorotuksensa

Arja Alho: Vienoa toivoa on

Demari-lehdellä ja miksei samalla SDP:llä on sittenkin toivoa välttää
latistuminen hallinnoimisen asiantuntijajoukosta ihmisiä puhuttelevaksi
poliittiseksi liikkeeksi.
Kunnia toivon pilkahduksesta kuuluu  Joonas Lepistölle ja  keskiviikkona 11.10 julkaistulle kolumnille "Joonaksen köyhyyspaketti".

Joonaksen suoriin kysymyksiin on vain huonoja vastauksia. Eläkeläisiä ei esimerkiksi otettu mukaan lamasta toivuttaessa veroalennuksiin koska haluttiin tukea työllistymistä. Oikea argumentti silloin, mutta ei enää. Opintorahaa ei
ole korotettu 14 vuoteen. Miksi? Siksi, että suhdannepoliittisiksi säästöiksi tarkoitetuista toimista tuli rakennemuutoksia. Juustohöylällä ei muuten rakennemuutoksia tehdä ja niinpä elämme suuren paradoksin keskellä. Vauraassa
Suomessa tapahtuu köyhyyden syvenemistä. Poliittisen uskalluksen puutteessa saimme jotain sellaista, jota emme halunneet ja jota nyt yritämme - huonolla
menestyksellä -selittää.

Kun tähän lisätään politiikan retoriikan kuivuminen kakistelevaksi
virkayskäksi, teknokraattinen hallitsemistapamme on vankka poliittisen sijaan. Ei kyllä innosta eläkkeellä olevaa äitiäni, teini-ikäisiä lapsiani eikä voisi vähempää kiinnostaa minuakaan. Ajat kyllä muuttuvat ja syntyy vahvoja uudistuskykyisiä ja -näkemyksellisiä poliittisia liikkeitä. Toivon, että sosiaali-demokraattinen puolue on niiden joukossa. Toivon, että Joonas jaksaa. Minä en ainakaan luovuta niinkauan kuin henki pihisee.

Arja Alho
kansanedustaja

Miapetra Kumpula: Vappuviuhkat heiluvat turvallisten työsuhteiden puolesta

Ranskan nuorisotyösopimuslakikiista on herättänyt ihmiset Suomessakin. Ranskassahan hyväksyttiin työsopimuslaki, jossa koeaikaa pidennettiin kahteen vuoteen yksityisen sektorin työsuhteissa, jotka alkavat henkilön ollessa alle 26-vuotias. Koeaikana nuoren voi irtisanoa mistä tahansa syystä tai jopa ilmoittamatta syytä lainkaan. Täten jopa 28 ikävuotta lähentelevät voivat jäädä ilman minkäänlaista irtisanomissuojaa alle kaksi vuotta jatkuneessa työsuhteessa.

Onneksi laki aiotaan kumota Ranskan kansalaisten tyrmäävän tuomion johdosta. Liikkeellä kaduilla olivat yhdessä nuoret ja ammattiyhdistysväki. Nuoret, myös opiskelijat solidaarisesti mukana, eivät hyväksyneet nuoriin työntekijöihin kohdistettua heikennystä. Ay-väki oli rinnalla, sillä heikennyksillä on tapana levitä.

Ranskan tapahtumia seurattuaan Suomen elinkeinoelämän edustajat ovat jälleen aktivoituneet irtisanomissuojan höllentämisen puolesta: Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti teki tämän viime syksynä ja huhtikuun alussa kantansa ilmaisi puolestaan Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen. Tällaiset puheenvuorot tulee kuitenkin olla Suomessa torjua selväsanaisesti.

Työntekijöiden irtisanomisturva on jo tällä hetkellä Suomessa heikompi kuin EU:n 15 vanhassa jäsenmaassa keskimäärin. Suomen järjestelmä perustuu valtion ja ammattiliittojen järjestämään työttömyysturvaan. Ranskassa työttömyysturva rakentuu pitkälti irtisanoneen yrityksen maksamasta irtisanomiskorvauksesta, joka voi vastata jopa kahden vuoden palkkaa. Ero järjestelmien välillä on yksittäisenyrityksen kannalta merkittävä.

Suomessa irtisanominen on jo nykyisellään yrityksille (liiankin?!) halpaa, joten irtisanomisturvan heikentäminen nykyisestään tuskin edistäisi työllistymistä. Pikemminkin se lisäisi pätkätyösuhteiden määrää ja työttömyyttä, sillä tuolloin Suomessa irtisanomisesta tulisi kansainvälisesti vertaillen vielä halvempaa ja helpompaa kuin nykyään.

Irtisanomissuojan heikentäminen johtaisi turvattomuuden- ja epävakaisuudentunteen kasvuun. Jo nyt nuorten (ja kaikkienkin!) suurena ongelmana ovat pätkätyöt. Tulojen pätkittäisyys voi johtaa esimerkiksi perheen perustamisen lykkäämiseen useilla vuosilla. On turha voivotella väestörakenteen ikääntymistä ja nuorten myöhäistä vakiintumista, jos ei olla valmiita ymmärtämään muuttuneita olosuhteita, kuten pätkätöiden ja osa-aikatöiden yleistymistä.

Samanaikaisesti on tavoiteltava turvallisia työsuhteita, mutta myös huolehtia edelleen niiden turvasta, jotka eivät ole pysyviin työsuhteisiin kiinni päässeet. Tämä tarkoittaa yhteiskunnan turvaverkostojen sopeuttamista myös niin sanottuihin epätyypillisiin työsuhteisiin: pätkätöihin ja osa-aikatöihin.

Vappuna nuoret, opiskelijat ja ay-väki heiluttelevat viuhkoja saman asian vuoksi Suomessakin.

Miapetra Kumpula (sd),
kansanedustaja,
Vaasa

[sivun alkuun]




Saara Karhu: Ryhmäkanne on kuluttajansuojaa

Matti Vanhasen hallituksen hallitusohjelmassa sovittiin, että ns. ryhmäkanteen käyttömahdollisuus selvitetään. Selvitystyö on edennyt hitaasti ja vastustusta on tullut lähinnä liike-elämän puolelta. Hankkeeseen liittyy monia pelkoja ja epäluuloja. Selvitystyön tehtävänä onkin käydä näitä epäilyksiä läpi ja katsoa mihin ryhmäkanne sopisi ja mihin ei. On koettu, että oikeussuojan saatavuutta on tarpeen parantaa erityisesti kuluttajakauppaan, vakiosopimuksiin ja ympäristövahinkoihin liittyvissä korvausriidoissa, joissa on sama peruste ja ryhmä yksittäisiä vahingonkärsijöitä.

Ruotsissa vuoden 2003 alusta voimaan tullut ryhmäkanne, on Suomessa ollut hallitusten toimenpidelistalla aiemminkin. Sitä on valmisteltu 1990-luvulla kahden eri työryhmän toimesta, mutta tuloksetta ja pitkään vireillä olleen hankkeen tie näyttää nytkin takkuilevan.

Vastustus perustuu monesti asiaan liittyviin uhkakuviin "Amerikan malliin". Puhutaan miljoonakorvauksista ja kanteella keinottelijoista. Pelottelu ei tunnu uskottavalta, sillä Suomessa ei muussakaan lainsäädännössä noudata Yhdysvaltain hyvin erilaista rangaistuskäytäntöä. Meillä on omat lakimme ja omat korvauskäytäntömme. Niissä korvausta ei käytetä rangaistuksena, vaan meillä korvataan kuluttajan todellisia menetyksiä. Korvaussummat ovat yleensä pieniä. Tavallisen kuluttajan oikeusturvan kannalta ryhmäkanteen mahdollisuus on tärkeä ja siksi uusi lainsääntö pitäisi toteuttaa mahdollisimman pian

Nykyinen järjestelmä ei kuluttajan turvaksi enää riitä. Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen on kertonut, että tilanteet, joissa joukko kuluttajia menettää rahaa yrityksen rikkoessa tehtyä sopimusta ovat hyvinkin yleisiä. Oikaisun saanti kuluttajavalituslautakunnan suosituspäätöksen kautta on hankalaa, sillä haluttomuus jättää lautakunnan päätös noudattamatta on yleistynyt koskemaan muitakin kuin vain joitain tiettyjä pieniä ongelmayrityksiä. Peltosen mukaan kokemuksia on myös siitä, että yritys korvaa kuluttajan oikeutetun vaatimuksen vasta siinä vaiheessa, kun suositus on lautakunnasta tulossa tai juuri ennen asian oikeuskäsittelyä, jottei tuomioistuimen ennakkopäätöstä saataisi.

Oikeuteen lähteminen on pettyneelle kuluttajalle usein ison kynnyksen takana. Oikeusprosessi on yleensä raskas hoitaa ja monesti myös hyvin kallis. Moni nielee tappionsa ja antaa asian olla, vaikka selkeä oikeus korvaukseen olisikin.

Kuluttajan oikeusturva on siis edelleen puutteellinen ja erityisen repaleinen se on pieni- ja keskituloisen kuluttajan kohdalla. Heillä ei ole varaa lähteä yksin hakemaan oikeutta. Ryhmäkanteessa kulut jakautuisivat ja vahingonkärsijät saisivat viedä asiaa eteenpäin yhdellä yhteisellä oikeudenkäynnillä. Ryhmäkanteen ansioista myös oikeusjärjestelmä välttyisi siltä ylikuormitukselta, joka seuraisi, jos jokainen asiakas lähtisi hakemaan oikeutta omana kanteenaan eri oikeudenkäynneissä.

Ryhmäkanne on viimeinen keino, jos asiaa ei neuvotellen saada hoidettua. Se on mielestäni myös yritystoiminnan etu, sillä asiakkaita huiputtavat firmat pelaavat helposti rehdin ja asiakkaankin näkökulman huomioivan yrittäjän ulos. Ryhmäkanne ei muuttaisi hyvän kaupan tilannetta nykyisestä, sillä rehti yritys selvittää mahdollisen kiista-asian ensisijassa suoraan vahingon kärsineen kuluttajan kanssa, eikä asia anna enempää aihetta.

Saara Karhu
kansanedustaja (sd),
Pirkanmaa

[sivun alkuun]




Jääkiekkoelokuva - kulttuurinuorison Big Bang!

Perustimme Karisma Films Ay nimisen tuotantoyhtiön joulukuussa 2004. Ennen sitä olimme jo kuitenkin tehneet töitä kunnianhimoisen projektin eteen johon eivät muut olleet tohtineet ryhtyä. Kyseessä oli jääkiekkoaiheinen independent-rahoituksella tehty pitkä elokuva Leijonan Sydän. Elokuva on toteutettu yhteistyössä Tamperelaisten kiekkoseurojen, sekä yrityskumppaneiden kanssa ja se toimii SAK:n Kulttuurinuoret-projektin alkusysäyksenä. Puolentoista vuoden työn tuloksena heijastettiin Finnkinon Plevna 1-teatterin valkokankaalle ensimmäinen Tampereella tuotettu pitkä elokuva kahteenkymmeneen vuoteen! Paikalle oli saapunut lähes 450 henkeä.

Tahto korvaa puuttuvan rahan

Projektin luonne kuvastaa itsessään yrittäjyyttä varsin hyvin. Suomessa yrittäjän asema ei ole mairiteltava, ja varsinkin valitsemallamme audiovisuaalisella-alalla mahdollisuudet ovat niukat. Rahoituksen suhteen saimme apuja muutamilta yrityksiltä ja yhteisöiltä sponsorisopimuksella, mutta itse valuutan mallista apua emme saaneet miltään taholta. Jouduimme maksamaan elokuvaan tarvittavat laitteet ja tarvikkeet omista "siviilityöstä" kertyneistä palkoista. Yleensä pitkien elokuvien budjeteista suuri osa koostuu työvoimasta. Meidän kohdallamme näyttelijöiden ja henkilökunnan palkat olisivat teatterilevitykseen tehtävässä elokuvassa liikkuneet puolen miljoonan euron paikkeilla. Elokuvassamme kuitenkaan ei maksettu euroakaan palkkaa.
Leijonan sydän-elokuvan valmistumisen takana on palava halu toteuttaa erittäin haasteellinen projekti, luovaa hulluutta, motivoituneita ihmisiä jotka ovat olleet valmiita uhraamaan vapaa-aikaasa, sekä ennenkaikkea toimiva tuotantoryhmä joka osasi keskittyä oman ruutunsa hoitamiseen yhteisen tuloksen saavuttamiseksi.

30 sekuntia kuvaa = kolme tuntia jääaikaa

Koska kenelläkään tuotantoyhtiömme jäsenistä ei ollut kokemusta pitkän elokuva tekemisestä käytännön tasolla, oli meidän konsultoitava erilaisia kontekteja alan osaajien piiristä. Omien yhteyksieni kautta saimme kerättyä osaavan porukan näytelijöitä ja tuotantoryhmää Tampereelta, pääasiassa alan opiskelijoiden joukosta. Esimerkiksi näyttelijäärtistamme löytyy harrastajateattereista tuttuja kasvoja, sekä muita näyttelijäharrastajia. Elokuvassa keskeisessä asemassa olevien jääkiekkokohtausten toteuttamiseen saimme apua lukuisista kiekkojoukkueista. Peliasut, jäävuorot, pelaajat, varusteet, ja kaikki saatiin mukaan ilman rahaa.
Pelikohtausten kuvaaminen oli muutenkin erittäin aikavievää puuhaa - 30 sekunnin elokuvamateriaalin kuvaamiseen meni noin kolme tuntia jääaikaa. Kaikki tämä vaiva kuitenkin näkyy valmiissa materiaalissa.

Haasteellisuus, positiivinen innoittaja

Tekniset rajoitteet tulivat eteen lähes jokaisissa kuvauksissa. Vaikkapa äänityksen ja valaistuksen suhteen meillä ei kertakaikkiaan ollut resursseja tehdä työtä niin hyvin kuin olisimme halunneet. Yhden otoksen, eli kohtauksessa olevan kuvakulman kuvaamiseen tarvitaan yleensä yli kymmenen "poikki!"-huutoa, mutta ajankäytöllisistä syistä se ei aina ollut mahdollista. Kun vaihdetaan kameran asentoa, täytyy myös valojen paikkaa tai pehmennystä vaihtaa, kuten myös äänityskaluston paikkaa. Tämä vie tietenkin aikaa ja kun emme maksaneet palkkaa tekijöille olisi kohtuutonta vaatia täyspitkien työpäivien tekemistä.
Vaikeuksista hulimatta saimme aikaan materiaalia joka ylitti tuotantotiimin seulan. Vietimme 40 tuntia jäällä, kymmeniä kuvauspäiviä muualla, suunnittelimme elokuvan yksityiskohtia satoja tunteja, kuvasimme noin 30 tuntia raakamateriaalia, erikoistehosteisteiden ja värimäärittelyn tekemiseen kului vajaat 150 tuntia, leikkamiseen lähes sata tuntia, ja kun lopulta istuimme elokuvateatterissa katsomassa tuotostamme, tuntui siltä että olemme saavuttaneet jotain suurta. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen elokuvamme, ja tässä ajassa olemme muuttuneet amatööreistä ammattilaisiksi.

Elokuvantekijät - työttömiä työnarkomaaneja?

Mikäli tuotantoyhtiö mielii valtionavustusten piiriin on elokuva-alalla pakollista olla aikaisempia laadukkaita tuotantoja. Kynnys tehdä riittävän laadukasta jälkeä onkin siinä, että tuotantoyhtiön on oltava valmis tekemään uhrauksia, ottamaan riskejä, sekä puurtamaan tuhottomasti palkatonta työtä -eikä sekään takaa rahoitusta varmasti. Elokuvamaa Pirkanmaa seminaarissa puhunut Solar Filmsin tuottaja Markus Selin kertoi hakeneensa ensin 14 kertaa valtionavustusta saamatta euroakaan. Usein käy niin, että alallamme löytyvä potentiaali hukataan siihen, että nuorille yrittäjille ei anneta puitteita toteuttaa itseään. Esimerkiksi Star Wreck elokuvan tehnyt Energia rahoitti elokuvaansa muunmuassa työttömyyskorvauksilla.

Pirkanmaalla pohditaan alan tuelevaisuutta

Pirkanmaalaiset AV-alan ihmiset ovat pohtineet kuluneen vuoden aikana elokuvateollisuuden tilannetta Tampereella. Tilanten parantamisen tiimoilta on alettu tekemään jo pohjatyötä josta esimerkkinä ELMA-projekti, jonka tarkoitus on kouluttaa elokuva-alalle ammattitaitoisia tuottajia, nimenomaan Pirkanmaalle. Asia on tärkeä liittyen myös Tampereen pyrkimyksille Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011.
Leijonan Sydän-elokuva toimikoon osoituksena siitä, että nuorista tekijöistä löytyy halua ja taitoa saada asioita aikaan. Alalla on kytenyt selvästi "Tarttis tehdä jotain"-tyyppinen ajattelu, mutta ne todelliset voimahahmot, jotka saavat aikaan muutakin kuin ranskalaisia viivoja muistivihkoihin, ovat puuttuneet.

Nuoret vs. järjestäytyminen

Mittailessani mahdollisuuksia saada elokuvaamme mukaan nuoria ja lahjakkaita alojensa taitajia, huomasin, että lähes poikkeuksetta kaikki olivat innokkaita lähtemään mukaan. Nuoret osaajat tarvitsevat entistä paremmat mahdollisuudet verkostoitua ja saada taitonsa käyttöön. Kyllä nuori sukupolvi osaa tehdä muutakin kuin pelata videopelejä ja roikkua kaduilla; olin hämmästynyt kuinka ammattitaitoista väkeä reilujen parikymppisten tekijöiden joukosta löytyy.
Niin moni asia jää tässä maailmassa tekemättä vain siksi, että joku vaan ei tee sitä. Jos ne jotka ovat valmiita tekemään uhrauksia muutoksen eteen puuttuvat, ei mikään koskaan muutu. Nuoret haluavat toeuttaa itseään, hyvä tapa siihen on järjestäytyminen ja yhteistyö.

Markus Kosonen
Puheenjohtaja, Tampereen Kulttuurinuoret

[sivun alkuun]





Kulttuurinuoriso työelämän aktiivitoimijoina

Tamperelaisen ammattiyhdistysliikkeen nuorten toiminasta puuttuu ulospäin suuntautuneisuus. Liitoilla on nuorille järjestettyä valtakunnallista toimintaa, mutta se ei palvele ammattiyhdistysliikkeen paikallisia tarpeita.
Sitten 1980-luvun ei ole ollut säpinää. Selityksiä on kuultu joka lähtöön. Toimintaa toki nuoret ovat järjestäneet, mutta se ei ole villinnyt ketään. On yritetty ainakin Hämeen nuorten, Tampereen nuorten ja nyt Pirkanmaan nuorten nimellä. Nuorten vapaa-ajasta kilpaillaan nykyään ammattimaisesti. Siinä eivät amatöörit pärjää. Ammattiyhdistysliikkeelle tahtoo jäädä puuhastelijan rooli.
Haastan kaikki kynnelle kykenevät, myös itseään joskus nuorina pitäneet, tuottamaan ehdotuksia nykyisen tilan muuttamiseksi. Työnnä edes kapuloita rattaaseen, että saadaan säpinää, mutta älä jää hyssyttelemään. Ehdotus. Uusi hanke on yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa toteutettava projekti, jonka kautta nuoret pääsevät toteuttamaan itseään eri kulttuurimuotojen avulla. Hanke toimii samalla ay-liikkeen rekrytointiprojektina ja järjestäytymisen edistäjänä.
Hankkeen pohjalta on tarjolla omia ja muiden tuottamia kulttuuripalveluja tavoitteena Tampere kulttuuripääkaupungiksi, johon se on asettunut ehdolle vuodeksi 2011. Hankkeen yksi idea on kerätä Tampereen hajanainen ammattiyhdistysnuoriso yhteen. Mukaan saadaan myös ay-nuorisoon kuulumattomia.
Hankkeen toteuttaminen koostuu useista tilaisuuksista; bänditapahtumista, leffailloista, elokuvan tekoon tutustumisesta oman lehden lanseeraukseen. Hankkeessa käytetään hyväksi suuria tapahtumia kuten Eurooppa -päivää ja Tammerfest -tapahtumaa. Tätä kautta laajennetaan aktiivisten toimijoiden joukkoa.
Hankkeen tapahtumilta voi odottaa laadukkuutta, koska toimijoihin kuuluu elokuva-alan ammattilaisia, bänditoiminnan aktiiveja, muusikoita, grafiikanalan huippuja ja kuvataiteilijoita, jotka ovat SAK:n ammattiliittojen Tampereen ympäristössä asuvia pääsääntöisesti alle 25 -vuotiaita opiskelija- ja työssäkäyviä jäseniä.
Hankkeen innovaatio on siinä, että koskaan aiemmin ei ole tehty mitään vastaavaa. Kyse on modernista sukupolvesta, joka saadaan ammattiyhdistysliikkeen voimavaraksi. Kyse on myös kulttuurin arvostamisesta ammattiyhdistysliikkeessä.

Jouko Toivonen
Sak:n Tampereen paikallisjärjestön puheenjohtaja

[sivun alkuun]




EU:n kriisi on vakava, mutta ei tappava

Eurooppa-neuvosto oli neuvoton sen suhteen, mitä tehdä Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä hylätylle perustuslakisopimukselle. B-vaihtoehdon puutteessa kukaan ei vielä halunnut julistaa sitä lopullisesti kuolleeksi. Asiaan palataan tuumaustauon jälkeen.
Myöskään rahoituskehyksistä vuosille 2007-2013 ei syntynyt ratkaisua. Millaisessa kriisissä EU oikein on näiden epäonnistumisten jälkeen?

Vastaus on, että pienemmässä kuin miltä näyttää ja suuremmassa kuin sen tarvitsisi olla. Hyvä sääntö on, että jos löydät itsesi kuopasta ja haluat pois, niin ei kannata jatkaa kaivamista. Valitettavasti äskeinen Eurooppa-neuvosto oli tällainen kollektiivinen kaivuuharjoitus, vaikka tuloksena ei sentään vielä hauta olekaan.

Rahoituskehysten jääminen avoimeksi on valitettavaa, mutta ei niistä ennenkään ole 18 kuukautta ennen uutta budjettikautta voitu sopia. Suurempi huoli on se, miten neuvotteluissa korostui vain omien etujen ajaminen. Sekään ei uutta ole, mutta yleinen ja yhteinen Eurooppa-etu tarvitsee nyt vahvempaa puolestamista. Se tarkoittaa sekä keskinäistä solidaarisuutta että satsaamista aidosti yhteistä lisäarvoa tuottaviin toimiin, kuten ulkosuhdepolitiikkaan. Lopullinen rahoitusratkaisu tuskin tulee ainakaan kokonaismitoituksensa osalta oleellisesti poikkeamaan nyt pöydällä olleesta. Voi kuitenkin olla että ratkaisuun pääseminen edellyttää vielä uutta luovuutta ja vahvempaa Eurooppa-näkemystä. Sitä tarvitaan, jos asia on avoin vielä meidän puheenjohtajakautemme alkaessa.

Tarvitaanko tässä tilanteessa uusia ja suureellisia Eurooppa-visioita, kuten monet peräänkuuluttavat? Vai tarvitaanko paremminkin vähän vaatimattomampaa tiekarttaa joka olemassaolevaan maastoon perustuen veisi askel askeleelta eteenpäin?

Visionäärit voivat näet olla myös vääriä profeettoja. Haaksirikon kärsinyt uusi perustuslakisopimus oli suurisuuntainen visio. Jälkiviisautta tai ei, on niin sopimukseen liitetty retoriikka ja sen nimittäminen perustuslaiksi saattoi nostattaa monet kansalaiset vastustamaan esitystä, jonka konkreettiseen sisältöön heille ei välttämättä kuitenkaan ollut huomauttamista.
Kansalaisvastarintaan on törmännyt myös visio EU:n jatkuvasta laajentumisesta. Käytännön välineenä rauhan, vakauden ja vaurauden laajentamiseksi Euroopassa ei laajentumisesta kuitenkaan tule luopua, kunhan jäsenyyskriteereistä ei visioinnin nimissä tingitä.

Epäilen etteivät ihmiset Euroopan kaduilla vielä koe kriisinomaista ahdistusta perustuslakisopimuksen kohtalon vuoksi. Monet niistä jotka haluavat vahvistaa sosiaalista Eurooppaa ja kannattavat EU:n välttämätt­mänä välineenä hallita ylikansallisia markkinavoimia, torjuvat perustuslain koska epäilevät sopimuksen vain lisäävän markkinavoimien vapaata temmellystä. Vaikka tämä on väärä arvio, mutta ei sitä tule sivuuttaa olankohautuksella.
Sosialidemokraateille, jotka haluavat vahvistaa EU:ta juuri sosiaalisen Euroopan rakentamiseksi, tämä on erityinen haaste. Meidän tulee tarjota vähemmän korkealentoista EU-retoriikkaa ja enemmän konkretiaa sosiaalisemman Euroopan ja näkyvämmän tehokkaaseen moninkeskisyyteen perustuvan yhteisen turvallisuuspolitiikan hyväksi.

Erkki Tuomioja
Ulkoministeri

[sivun alkuun]




Kansalaisvaikuttamista ja atk:ta

Olen pohtinut sitä, kuinka saataisiin yksittäiset kuntalaiset enemmän kiinnostumaan yhteiskunnallisesta toiminnasta ja heitä itseään koskevista päätöksen teoista ja sitä kautta äänestämisestä, joka on vaikuttamista. Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävä on edistää näitä mahdollisuuksia aktiivisesti. Paneelikeskustelun järjestäminen ajankohtaisesta Hämeenkyrön ja Vammalan vesiyhteistyöstä on juuri tällaista, ja esimerkiksi kaavoitus- ja maankäyttöasioissa järjestetään yleisötilaisuuksia. Kuntalaisia voisi kannustaa myös aloitteiden tekoon, sillä eivät ne ole ainoastaan valtuutettujen oikeus.

Paikallissanomilla on tehtävänsä tällä kentällä. Uuden valtuustokauden lautakuntaesittelyt puheenjohtajineen ja tehtävänkuvineen antavat tietoa ja lisäävät mielenkiintoa. Valtuutetun tärkein tehtävä on tuoda päätöksentekoon tavallisen kuntalaisen näkökulma, ja siinä vastuu on suuri.

Laajemmin ajateltuna kansanvalta tulisi olla jo opetuksessa esillä kouluissa, kuten turkulainen veteraanipoliitikko Pertti Paasio ehdottaa. Hämeenkyrön nuorisovaltuusto osaltaan opettaa juuri tätä. Ja onnittelen lämpimästi niin sivistyslautakunnan kuin koulutuslautakunnankin jäseniä heidän viisaudestaan, kun ovat päättäneet kutsua nuorisovaltuuston tai oppilaskunnan 15-vuotta täyttäneen edustajan kokouksiinsa pysyviksi asiantuntijoiksi. Tämä on hieno kädenojennus tuleville päättäjillemme.

Olen myös kaivannut enemmän rakentavaa ja kantaaottavaa yleisönosastokirjoittelua paikallislehdessämme, josta saimme makua jo Matti Lehvilän kirjoituksessa. Mutta miten on mahdollista, että kun joku selvästi asettaa kirjoituksessaan jonkun kysymyksen, niin kukaan ei yleensä vaivaudu vastaamaan! Näin on käynyt myös omalla kohdallani. Eihän siitä synny mitään keskustelua - keskustelu vaatii aina kaksi! Nytkin odotan, kommentoiko kukaan Lehvilän kirjoitusta, vaan jääkö se rakentavuudessaan vain yksittäiseksi mielipiteen ilmaukseksi, jolla tietenkin sinälläänkin on arvonsa.

Ihmetyksen aihe on myös tämä ATK, jota ilman emme enää töitä voi tehdä, eli käyttö on tehty välttämättömäksi, ja totuuden nimissa myönnettäköön niiden työhön tuoma hyötykin. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa, kun jokaista kohtaa harkitaan tarkkaan, niin ATK on ylitse muiden. Siihen liittyvät maksut maksetaan kyseenalaistamatta niitä mitenkään, ja niiden ohjelmat on tehty sellaiseksi, että vanhoihin ohjelmiin eivät uudet juurikaan sovi, joten työn jatkuvuuden kannalta on sitten kiltisti hankittava uudet ohjelmat. Miltäköhän kaikilta momenteilta maksetaan ATK-käytön hinnat? Eikö kukaan voi mitenkään näitä kyseenalaistaa?

Maarit Lepistö.
Hämeenkyrön kunnanvaltuutettu


[sivun alkuun]





Opiskelijan vuoro

Nyt oli opiskelijoiden vuoro. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät päättivät ensi vuoden talousarviota käsitellessään nostaa opintotuen asumislisää reilulla kolmellakymmenellä eurolla. Kysymys oli ennen kaikkea väestöryhmien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kun lapsiperheet, eläkeläiset ja palkansaajat ovat saaneet omaan tulotasoonsa korotuksia, oli myös opiskelijoiden toimeentuloa uudelleenarvioitava. Tämä oli myös maan hallituksen ohjelmaan kirjattu tahto.

Opiskelijajärjestöjen sekä kansanedustajien avustajien aktiivisuus ansaitsee tunnustuksen. Viimeisen vuoden aikana ei ollut hetkeä, ettei joku ottanut opiskelijoiden toimeentuloasiaa esille. Erityisesti sosialidemokraattiset opiskelijat eli SONK oli toimelias puheenjohtajansa Katri Söderin johdolla. Katrin tunteisiin vetoava tyyli käänsi monen kansanedustajan pään opiskelijan kukkaron asialle. Taitavaa ja harkittua lobbausta. Tämän myötä sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä muodostuikin lähes oma opiskelijajaosto, joka ajoi loppuun asti opiskelijan asiaa saaden koko ryhmän tukemaan tulevaa korotusta.

Eduskunnan henkinen ilmapiiri on nuorentunut varsin rajusti kansanedustajien avustajajärjestelmän myötä. Avustajakunta on varsin nuorekasta, ahkeraa ja politiikasta innostunutta väkeä. Heillä on myös paljon hyviä ajatuksia, joista moni päätyy edustajien kirjallisiin kysymyksiin ja puheenvuoroihin. Avustajat ovat nuorentaneet politiikkaa ja se on hyvä asia.

Kuitenkaan tällä yhdellä ratkaisulla ei opiskelijan elämä kohentunut vielä aivan lottovoittajien tasolle. Meillä on esimerkiksi Suomessa tilastokeskuksen tietojen mukaan noin 36000 opiskelijataloutta, joiden täytyy nostaa viimesijaista toimeentulotukea. Syitä miksi he nostavat toimeentulotukea, en ole varmaksi vakuutettuna kuullut. Vastuuministeriö etsinee vastauksen noille 36000 taloudelle.

Myös lukioissa ja ammattikouluissa opiskelevien oppilaiden opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulorajat ovat palkkakehityksen myötä jääneet jälkeen. Työtä siis riittää jatkossakin.

Opintojen järjestämisessäkin on varmasti vielä kehittämistä. Eräs opiskelija lähetti napakan sähköpostin. Sinä hän ihmetteli, miksi hän ei saa suorittaa kesäopintoja. Hän suorastaan kauhisteli, että koulu jättää hänet kesäksi heitteille. Ilman opintoja hän ei saisi opintotukea eikä sen asumislisää. Hän oli jäänyt myös ilman kesätyöpaikkaa, joten asunnon vuokranmaksu vei häneltä yöunet moneksi yötä. Kirjoituksen lopuksi hän kärjekkäästi viestitti, että hän nopeuttaisi mielellään opintojaan kesäaikana, jos hänen ei tarvitsisi kerjätä vanhemmilta ja sosiaalitoimistosta vuokrarahoja.

Tämä opiskelija oli aivan oikeassa. Meidän on aivan turha puhua opintojen vauhdittamisesta, jos opiskelujärjestelmämme estää nopeaa opiskelua haluavien opiskelun. Viestit tenttikirjojen vähäisestä määrästä kirjastoissa kuuluu tähän joukkoon siinä, missä kesäopintojen puute. Oma avustajani ehdotti, että tulevissa ratkaisuissa harkittaisiin tenttikirjakiintiöitä järjestettäviin tentteihin ja kesäopintojen yleistä järjestämisvelvoitetta. Hänen mielestään näin ratkaisisimme samalla opiskelijoiden kesäasumiseen ja sen tukemiseen liittyviä pulmatilanteita. Ei kuulosta hullummalta.

Eero Heinäluoma
SDP:n puoluesihteeri
eero.heinaluoma@eduskunta.fi


[sivun alkuun]




Työntekijä maksaa taas omat palkankorotuksensa

Tuporatkaisu näyttää siltä, että työn ja pääoman välinen suhde ei muutu. Valtiovalta tuli ministeri Kalliomäen ominaisuudessa tupo-neuvottelujen loppumetreillä pöytään kovilla korteilla tarjoten mittavat veronalennukset ansiotuloista sekä tosi rikkaille osoitetulla omaisuusveron poistolla.

Muutosturva ja muutamat muut laadulliset parannukset näyttävät hyviltä askelilta eteenpäin, mutta maksettiinko niistä liian kova hinta, sen näemme muutaman vuoden päätä, mikäli tupo nyt sitten toteutuu. Maltilliset palkankorotukset ja mittavat veronalennukset tuovat tietenkin lisää palkansaajan pussiin, mutta suurimman osan siitä hän maksaa itse. Työnantajajärjestöt nauravat partaansa valtiovallan edustajien hermoilulle.

Ministeri Kalliomäki on pitkin kesää ja syksyä hokenut pelkkää tupoa ja niitä asioita, mitä siihen voidaan kytkeä. Tätä ei eduskuntaryhmässä ole oikein ymmärretty. Emmekä missään tapauksessa ole hyväksyneet omaisuusveron poistamista. Kyse on Kalliomäen omasta päätöksestä, ei demariryhmän. Onneksi työnantajat eivät tuoneet pöytään NATOON liittymistä, sillä sekin olisi saattanut mennä läpi, kuten eräs ryhmämme jäsen epäili.

Valitettavasti ay-liike on sopuillut viime vuosina liikaa ja työnantajat ovat päässeet niskan päälle uhkailemalla globalisaatiolla ja muilla vastaavilla asioilla. Yhteiskunnan tulonjako on vääristynyt melkoisesti. Yrityksistä otetaan kaikki mahdollinen irti ja viedään ulkomaille. Tuotanto rapautuu, koska investointeja ei tehdä. Tämä on sitä isänmaallisuutta Suomessa vuonna 2004.

Tero Rönni
kansanedustaja
050 5113152
tero.ronni@eduskunta.fi


[sivun alkuun]